24.8.06

Määrävälein

Määrävälein
omilla saroillaan
muhevassa mullassa
vihreät versot nousevat
toiveikkaissa suorissa riveissä
seuraavat taipuisin kauloin aamusta iltaan
Apollon aurinkoa, valon sokaisemin silmin
ja illasta aamuun, kuiskii
Dionysoksen yö

Hento vehreys heiluu tuulien mukana
etelän, suoloisen ikuisen kasvun tuoksun
idän, toiveikkaan hopeahehkuisen aamunkajon
lännen, väsyneenpunaisen iltaruskon
pohjoisen, jään väristävän viiman

virvoittavat sateet hyväilevät lempeästi
raskaat rakeet iskevät korjaamattomia koloja
ukkosmyrskyt painavat lehtiä maahan

Poimijan kädestä
kiiltäväkylkiset,
myydään eniten tarjoaville
rupiset,
viedään sikojen kaukaloon
vammautuneet,
piilotetaan kompostikasoihin


Syksyinen myllätty maa peittää
tyhjäksi imetyt siemenet
äes möyhentää kuokkijoiden jäljet
ja kesantoniittyjen kukat,
nousevat uudessa keväässä
ravitsemaan mullan
omalla elämällään


(Runotorstain antologiaan 24.8.2006. Aiheenituna 14. haasteessa on perunamainen kuva Ameriikan maalta.)

6 kommenttia:

Suojakänni kirjoitti...

Oooooooooooooh!

Hanhensulka kirjoitti...

Joo, oli niin syvänvärikäs kuva, että pamahti vähän yli. Tuo ensimmäinen osio olisi hyvin riittänyt seisomaan omillakin jaloillaan:)

SusuPetal kirjoitti...

Aika täyttä maalailua, mutta mielestäni toimii kuitenkin, yltäkyllläisyys kuuluu syksyyn: värejä, makuja.

sikuri kirjoitti...

Ahhh! Maalailet kauniisti. Luonnon kierrossa perunalla on luja, tämän ansaitseva asema. Tunnen että sulka on sukua pensselille?

Tui kirjoitti...

Luonnon kiertokulkua, kumarruksia Kreikan mytologiaan, kevään taipumista syksyyn ja uuden kevään odotusta. Huima runo!

hanhensulka kirjoitti...

Kiitos kovasti kommenteista. Minulla on kyllä taipumusta höpöttää liikaa oikeassakin elämässä varsinkin aamuyön tunteina, jos on puheseuraa.

Täytyy vielä tehdä työtä noiden alluusioiden ja allegorioiden, ja mitä niitä muita on, osalta. Tarkoitus oli tässä maalailla kulttuurin ajankiertoa, kulttuuri-sanahan on samajuurinen monien indoeurooppalaisten kielten viljelyä tarkoittavan sanan kanssa, mutta lukijahan runon tekee, runoilija antaa vain aiheksia ja on ikikiitollinen jokaisesta lukijasta.