30.6.06

Jumalan aamu (2. versio)

Nouse,
Abdulrahman, Jumalan orja

yön sylistä valkoinen lanka
kutsuu uskovaa rukouksiin

Hipaisitko tuoksuvaa ihoa kaipaavasti
ennen puhdistavaa pesua?

Minareeteista kutsuvat jo
viettelevät huudot hiljaisuudessa

puhtaat lumenvalkoiset ihokkaat
odottavat uskojaa

äänet kaipaavat uhreja, unet
neitsyen puhtaat, paratiisia

Jumalan Orja, Abdulrahman,
Nouse Jumalasi aamuun

(Tämä on Runotorstain antologiaan 29.6.2006 laitettu runo uudeksi versioksi muotoiltuna mutta sama sisältö. Voi olla, että edellinen rivijako oli keinotekoinen ja pimitti runon sisältöä enemmän kuin oli aiheellista.)

29.6.06

Jumalan aamu

nouse,
Abdulrahman,
Jumalan orja

yön sylistä
valkoinen lanka
kutsuu uskovaa
rukouksiin

Hipaisitko tuoksuvaa
ihoa kaipaavasti
ennen puhdistavaa
pesua?

minareeteista
kutsuvat jo
viettelevät huudot
hiljaisuudessa

puhtaat
lumenvalkoiset
ihokkaat odottavat
uskojaa

äänet kaipaavat
uhreja, unet
neitsyen puhtaat,
paratiisia

Jumalan Orja
Abdulrahman,
Nouse

Jumalasi aamuun

(Runotorstain antologiaan 29.6.2006.)
Muita täällä julkaistuja aamurunojani: Aamu, Hunajakaste, yölinnut, Outoja unia, Hiljaisuus, Peilissä, Talviaamu.

22.6.06

Hedelmäuni

mä havahduin uneen

kyykyssä äidin tomaattipenkissä
varsien ja lehtien varjossa
lämpimällä punaisella seinällä
valkoiset laudat
rosoinen viileä kivijalka
möyhittyä multaa auringossa

ja iso tomaatti, nyrkkiä suurempi
kiiltävän veren punainen,
vilkaisin ylös
mustiin tyhjiin ikkunoihin

ensimmäinen puraisu
ei tahtonut rikkoa sileää kuorta
ja suu oli
tomaatin holvikaarta pienempi
ohut kiukkuinen kuorenpala
liimautui nieluun
kakistus ja kyökkäys
himo kutitteli kurkkua,
uusi haukkaus
mehua pursuaa huulille
posket litimärkinä
rinnalle punaisenviileät purot
maut, makeaa ja suloista
karvas maku maistuu
vasta kielen viimeisillä nystyröillä
leijuu nielusta alas ja livahtaa
niin kuin hedelmän liha
imaistu muistoiksi
siemenet
sammakonkutua
makea lotkaus kurkussa
jokainen siemen kutittaa
herkän nielun suuta

viimeinen suupala
haalean punaista
karvasta lihaa
vain kuivuva kara jää käteen
ja haikea makean muisto

heitän sen pois
ohi matelevaan veteen
se tarttuu yksinäisen lumpeenkukan
litteään lehteen
ja pyörähtää irti
hiljaisen virran vietäväksi

tomaattipenkin multa
huohottaa kuumassa auringossa

(Runotorstain antologiaan 22.6.2006.)

19.6.06

kädet

kun hän ojensi käsiään
iho heleää samettia
ja tavoitteli taivasta
ja kosketti kaikkia tähtiä
ja sileät sormet hipaisivat
jokaista toivetta

kun kädet ristissä rinnalla
iho himmeää pellavaa
ja sormissa tuhannet hyväilyt
ja muistot sormien päissä
ja hipaistut toiveet
taiottu unikseni

kun edessä ikuinen maisema
käsin koskematon
ja tyynet kädet hipaisevat
Luojansa kasvoja

(Myöhässä Runotorstain antologiaan 15.6.2006.
PS. korjasin vähän jälkeenpäin, kun oli jäänyt verbivirhe)

9.6.06

Kommettiystävällinen blogi

Olin vahingossa ja suuressa epäviisaudessani estänyt kommentoinnin tässä blogissa. Varmaan sadat kommentit ovat näin jääneet julkaisematta. Pyydän anteeksi.

Jos haluat kommentoida, ole hyvä ja kommentoi, deletoi ensin ne typerät koodinpätkät name ja website ruuduista ja laita mitä haluat tilalle.

Jos haluat systeemin muistavan tiedot seuraavia kertoja varten, tikkaa Remember me -lokero myös. Tämä toimii cookiella.

8.6.06

pyöreät pyörät pyörivät

pyöreä pyörä pyörii

hiekkaisella tiellä
korkeat horsmat vilistävät ohi
keltavihreät koiranputket
huojuvat suvituulessa
rippakoivujen viileät
varjot nurmella
riemunkiljahdukset ja nauru
kajahtavat
kiiltävien mäntyjen rungoista
punaisen tuvan
avoimeen ikkunaan

pyöreä pyörä pyörii

kuumalla asfaltipihalla
ohi vilistävät autojen
naarmuttomat kirkkaat kyljet
roskapöntöt, kolhitut
kannet avoimina,
harmaassa betoniseinässä
tervehdys: ”haista vittu”
riemunkiljahdukset ja nauru
kajahtavat
korkeiden talojen kuilusssa
ylös avoimeen ikkunaan

nauruissa sama sointi,
toivorikas
pyöreät pyörät pyörivät
suloisessa elämänsuvessa

(Runotorstain antologiaan 8.6.2006)

7.6.06

Minä

ihmiset
tapasitteko taivaalla
ikuisuuden ajelehtijan
maailmankaikkeuden liftaajan
minä olen ilmojen haaveilija,
pilvellänauraja

maassa pyörähdän kerälle
hukun pohjamudassa toivottomaksi,
minä olen syvyyksien surija,
mudassaitkijä

Ei kukaan jaksa molempia

(Runotorstain 1.6. tuotokseni uudelleenajateltuna, kun tui ei tainnut hyväksyä edellistä edes runoksi;))