31.5.07

Valkoinen kielo nuokkuu

Aika oli ryöstetty,
sitten, paljon myöhemmin,
jäljellä on kesän unta, ja syksyn lupaus
huojuu vaiti puiden latvoissa, unet
tuoksuvat oksissa suloisina,
ja ohenevat tuulessa,
ja ohenevat,
ja leijuvat,
ja leijuvat
kauemmaksi,
kohti satamaa,
hiljaisuutta, ja venerantaa, sorateitä
pitkin, sumun maisemaa

näen vielä
tumman veden,
poskella viipyy viileys.
Sade loppui jo, mutta
kaipaan vielä
valon vanhaa hämäryyttä
ja säteitä
pistäviä suudelmia luomillani.
Ja hymyä, kuivin silmin.

Niin, silloin pihan aidalla, me, kolme
kuivaa harakkaa, tikunlaihat jäsenet, ja huulet
hehkuivat punaisina mansikoista, ja nuoruus
kiehui keskikesää, ja hiuksesi liehuivat tuulessa
vallattomina ja ihosi tuoksui

Sitten tuuli kuiskii
puissa ja vihreällä ruohikolla
ja hiekkasaaren pyöreällä kivellä
aran suudelman hipaisu,
ja vieressä nuokkuu
kielo, valkoinen
kuin helmi

Yksinäisyys
kuristuu ympärillä,
tila supistuu, ja laajenee
kauempana metsän varjot
ja viileän illan
levottomat sanat:
uni on lyhyt
aistit avoimina.

Kukilta elävän
ihon tuoksu, arasti
rikkirevitty.

***

Runotorstaissa on 49. haaste. Tekstiaihio kirjasta Valkoinen ruusu, Jean Hanff Korelitz, (Tammi 2006, suom. Laura Jänisniemi).

10 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Tämä päättyi haikeuteen.

sivuaskel kirjoitti...

Luin ajatuksella runosi, monenlaisin miettein. Rauhoittavaa, kun ei ollut mitään kuvaa mukana!!

Tiivi kirjoitti...

Olen masentavan tylppä, aina samat lauseet mukanani. Mutta silti. Muoto on pötköhkö. Kieli kevyttä. Kieli jää muodon alle, on kaunis, mutta ahdas hengittää.

Hanhensulka kirjoitti...

Kiitos kommenteista taas. Tämä aihio kutitti vähän syvemmältä enkä saanut siitä oikein kiinnikään enkä etäisyyttä.Ja aika loppui ja hiominen jäi kesken ja, ja, ja...:)

Tiivistetään taas joskus! Ja korjataan rytmiviat. Ja hidastetaan jossakin, ja pannaat pilkkuja. Muotokin pitäisi oikein miettiä. Töitä riittää.

teltta keskellä merta kirjoitti...

No voihan, hätäisesti ehdin tuon runosi lukea ja pidin siitä. Hienoa proosamaista. Toivottavasti tuleepi vielä näkyville.

Hanhensulka kirjoitti...

Tulee kyllä, kunhan vähän viilailen.

teltta keskellä merta kirjoitti...

Upeahan tämä on nyt tässä, joka on näkyvillä. Oikeastaan tätä lukee aika sanatonna: pysähtyneisyyttä muistoihin, johonkin menneeseen, kuvaa tuo runon ensimmäinen kappale kielikuviensa kasvoin todella hyvin /jäljellä kesän unta, ja syksyn lupaus....ja ohenevat tuulessa ja ohenevat - todella taitavasti luotu kuva ja tunnelma hiljalleen muistoista hiipuvasta, kuvasta joka sumenee varoen, ei kerralla. Runossa on monia kuvia ja tunnelmia, joista muodostuu eheä kokonaisuus, jossa on sekä kaipuasta ja siihen liittyvää kipeää, mutta myös syvää hellyytä ja rakkautta. Tätä oli ilo lukea. Kaunista ja syvälle menevää.

Hanhensulka kirjoitti...

kiitos analyysistä teltantekijä, tämän kanssa oli vaikeuksia vielä enemmän kuin tavallisesti. Ja vieläkin sitä voisi viilata, mutta olkoon nyt.

teltta keskellä merta kirjoitti...

No, kirjoittaminen on sellaista, että ainahan sitä korjattavaa löytyy, jos sille tielle lähtee eikä silloin koskaan tule valmista - en ainakaan itse lukijana näe tai keksi tästä runostasi mitään korjattavaa - upea runo - onnistunut kokonaisuus.

Hanhensulka kirjoitti...

Kiitos uudestaan rohkaisusta!