Sanojen metsä

Triljoonat runot
kutsuvat löytäjäänsä,
Sanojen Metsä

kuiskii kuulijan yllä
- mutta nauraa partaansa

Intermetso

Niin vaihtuivat vuodenajat
nuo tummat kiitävät metsonsiivet.
Ja mitä tapahtui? Ei mitään
suuria. Pienhiukkaset vain

tanssivat ja eksyivät lähekkäin.
"Ei ole avaruutta,
ilman ainetta."
Tai ainetta ilman avaruutta.

Niin sielu löysi sijansa
eksyneistä elementeistä, hataran
luolan asunnoksi ja matka-astiaksi
ja värisi, punaisen hetkensä


Kunnes aika
- tai mahdollisesti joku jumalista -
nauraa auki näkymättömät siteet
ja lakaisee tomun takaisin

matonkulman alle
Vain henki jää, kuiskittuna
jonkun toisen seinään
tunteina, ajatuksina ja sanoinakin

mistään riippumatta
aineettomana niin kuin aina
Vaihtaen vuodenajat
aikansa kuluksi