Silloin

***

Silloin
olit vain mahdollisen ajatus:
hunajan kukassa
tai siitepölyn pehmeällä karvalla

ja silmiesi kipinät
hyväilevinä, ja tuoksuvat
hiuksesi huntuna, kun
kesä tuhlasi riemuaan ympärillä.

Silloin, kaikki oli uutta
ja onni vain oli

***

Hiljaisuus

***

Aamussa juuri heränneenä katson
sinua: silmät kiinni, kevyt hengitys

kuulen mietteesi sanattomina,
ajatukset peilinä, sanat

opittu yhdessä kuluneiksi,
tarpeettomiksi tälle rakkaudelle .

Siksi hiljaisuus.

***

Peilissä

***

Tänä aamuna peilissä
ei ollut itse
vaan joku, raskassilmäinen
oli ottanut sieluni
sisälleen

muistissa katsoivat vastaan kevyet
keväänsilmät täynnä kysymyksiä:
totuus, ilo ja onni

tänä aamuna peilissä
helähtivät vastaukset
lähes valmiista
elämästä

***

Jalkapuu

***

känsäisetkin kädet
muistavat jokaisen hyväilyn
ja takapuolen kaaren

ja tiukatkin huulet
kaikki suudellut varpaat
ja vatsojen kummut

ja ilosilmät
katseiden hipaisut
kirjahyllyjen väleissä

jalat
jokaisen kävellyn ruusupolun
ja kosketukset pöytien alla

vaikka itse
kangistuisi,
taipumattomaksi

niin on elämällä
lempeä jalkapuu

***

Henkevä silakka

***

Henkevä silakka tarttui kynkkään, säteillen,
matkalla asema-aukiolta kohden
unelmien täyttymystä, radanvartta pitkin

tultiin runebergin kadulle huomaamatta
Henkevä kainalossa, korkokengät kopisivat
kuumana talviyön asfaltilla, kirkkaat valot

vasten seinää jossa värein piirretty suuri
houkuttava aurinko säteineen ja taiteilijan
nimi raapaistu alle, étude d’art kuin

pikainen pano, ei jätä pahoja jälkiä
kummankaan mieleen, pyyhkimällä pois
ja muistot kuin pimeiden unien haamuja

paineet liukuvat verien kohinaan ja
jäljelle autuus, kuin lapsen, juotuaan
tahmaista maitoa suoraan, pitkän kesän

muistot. kauan sitten hämärtyneet ja suut
pyyhittiin puhtaiksi ja muistikuvat, jos
vain haluaa unohtaa, mutta keho puutuu

liiasta painosta, Henkevä, huohottaa tukkoisella
äänellä, tuoksuu, punainen käsilaukku tahdissa
vasten valurautaisia ikkunatankoja, tukka

punaisena ruosteista rautaa vasten, silmät
kiinni, suu hampaiden ympärillä punahuulin,
posket sileän hehkuvat. Kolahdus. huutaa

”painukaa vittuun siitä nussimaan, saatanan
kännikalat, tänne tartte ihmisten talon
seiniin niin kuin elukat, jumal’auta…”

kammion luukku paukahtaa kiinni, vetoketjun
väliin jää paitaa ja jumiin, olkoon, perkele,
käsilaukku auki ja norttia kummallekin omat on

jääneet Vanhan pöytään. Yksinkertainen onni
on jaettu. Vaisut, harhailevat hymyt. Saatanan
kylmä helmikuussa. Ja takki. On joutunut hukkaan.

***

Juuret

***

ja rakasta minua
sitä varten minä sanoin: kyllä
suostuin
siivoamaa ja
tekemään lapsesi

kaivoin juureni sinuun
siksi
katsoin ihaillen
kun lausuit, ikuisia
ajatuksiasi, etsit
itseäsi

että rakastaisit
ja rakkaus on kulutettava loppuun

erehtyminen on vaikeaa,
mutta paluu on alkua—ei tappio,
jokainen risteys on voitettava,
juuret katkaistava
voidakseen lentää

muistan
ensimmäistä hetkeä—
kipu jatkuu

***

Ruusu ja kirja

***

sinulle
uskollisin ystävä, ruusu,
ajattomista hetkistä
käpertyneenä sohvan nurkassa,
ja sielussa
tähtipolut ja suuret ajatukset
rannattomassa ajassa

uudistut aina
minuakin varten
ja säilytät kyyneleeni
tuoreina; riemun
ja haikeuden

***

Tähdet

***

tik,
nouset siivillesi,
satu, toiveet
tähtien valoon

tak, tik,
silmänräpäykset
livahtavat, tähdet
yksi toisensa jälkeen.

Tak.

***

Eurrooppalainen uni

eli: Samettihousuinen idealisti juo kaljaa
***

Olen nähnyt, Euroopan sydämen,
sanon sitä oikein kodikseni,
ja kulkenut sen vanhoilla kaduilla,
joilla porvarit käyvät kauppaa kuin ennen,
ja parasta, vanhoissa kaupungeissa,
ovatkin vanhat kadut, katukahvilat, taidemuseot,
ja vanhat talot, kauan sitten
rakennetut, huolella ja taidolla:
niistä näkee ajan hengen
ei ihmisistä,

jotka ovat samoja kaikkina aikoina,
välinpitämättömiä lähimmäisistä, tai, muutamat,
barrikadeilla, veri kohisten, huutamassa
rytmikkäästi, nuoria innokkaita latteuksia
poliisit, robocop-varusteissa,
läpinäkyvät kilvet estävät
ajattelua tarttumasta,
pamputtavat oikeaa oppia

ja ministerit, tanssivat Euroopan kuolleilla sieluilla,
meillä, ja työttömillä, ja pakolaisilla, ja syrjäytetyillä,
ja lasipalatseihin Luxemburgin aukion laidalla ei ääni kanna
taistelulinjoilta, ja päätökset minunkin puolesta

joskus, sitä ajattelee, että vielä voisi mennä,
barrikadeille, ja parantaa maailman,
joskus, sitä oikein nostaa kuluneita
samettihousujaan ylemmäs ja vyötä kireälle,
ja joskus, sitä havahtuu kaljansa ääressä
ja sitä yrittää katsoa ympärilleen,
joskus, uusin silmin niinkuin -68, perkele,
mutta niin on yritetty ennenkin—joskus,

pakkasella, katukahvilassa, ajatus
kiteytyy paremmin, sitä huomaa
uusia ulottuvuuksia, ja
sitä nostaa perseensä kylmältä tuolilta,
ja sitä ottaa kaljalasinsa ja sitä siirtyy sisälle,
lämpimään — katse maassa

***

In aeternum

***

Sitä sielua, jota muistetaan
ikuisuus halaa
unet toistavat ihanuutta
sylissä salaa
hiukset, huulet, silmät loistavat
jotka mielessä polttavat

ja sielusta jota rakastetaan
pienen sirpaleen
ottaa mukaansa siitä jokainen
ikimuistokseen
sanomattoman hellä rakkaus
on sielulle lohdutus

***