eli: Samettihousuinen idealisti juo kaljaa
***
Olen nähnyt, Euroopan sydämen,
sanon sitä oikein kodikseni,
ja kulkenut sen vanhoilla kaduilla,
joilla porvarit käyvät kauppaa kuin ennen,
ja parasta, vanhoissa kaupungeissa,
ovatkin vanhat kadut, katukahvilat, taidemuseot,
ja vanhat talot, kauan sitten
rakennetut, huolella ja taidolla:
niistä näkee ajan hengen
ei ihmisistä,
jotka ovat samoja kaikkina aikoina,
välinpitämättömiä lähimmäisistä, tai, muutamat,
barrikadeilla, veri kohisten, huutamassa
rytmikkäästi, nuoria innokkaita latteuksia
poliisit, robocop-varusteissa,
läpinäkyvät kilvet estävät
ajattelua tarttumasta,
pamputtavat oikeaa oppia
ja ministerit, tanssivat Euroopan kuolleilla sieluilla,
meillä, ja työttömillä, ja pakolaisilla, ja syrjäytetyillä,
ja lasipalatseihin Luxemburgin aukion laidalla ei ääni kanna
taistelulinjoilta, ja päätökset minunkin puolesta
joskus, sitä ajattelee, että vielä voisi mennä,
barrikadeille, ja parantaa maailman,
joskus, sitä oikein nostaa kuluneita
samettihousujaan ylemmäs ja vyötä kireälle,
ja joskus, sitä havahtuu kaljansa ääressä
ja sitä yrittää katsoa ympärilleen,
joskus, uusin silmin niinkuin -68, perkele,
mutta niin on yritetty ennenkin—joskus,
pakkasella, katukahvilassa, ajatus
kiteytyy paremmin, sitä huomaa
uusia ulottuvuuksia, ja
sitä nostaa perseensä kylmältä tuolilta,
ja sitä ottaa kaljalasinsa ja sitä siirtyy sisälle,
lämpimään — katse maassa
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti