16.5.05

Henkevä silakka

***

Henkevä silakka tarttui kynkkään, säteillen,
matkalla asema-aukiolta kohden
unelmien täyttymystä, radanvartta pitkin

tultiin runebergin kadulle huomaamatta
Henkevä kainalossa, korkokengät kopisivat
kuumana talviyön asfaltilla, kirkkaat valot

vasten seinää jossa värein piirretty suuri
houkuttava aurinko säteineen ja taiteilijan
nimi raapaistu alle, étude d’art kuin

pikainen pano, ei jätä pahoja jälkiä
kummankaan mieleen, pyyhkimällä pois
ja muistot kuin pimeiden unien haamuja

paineet liukuvat verien kohinaan ja
jäljelle autuus, kuin lapsen, juotuaan
tahmaista maitoa suoraan, pitkän kesän

muistot. kauan sitten hämärtyneet ja suut
pyyhittiin puhtaiksi ja muistikuvat, jos
vain haluaa unohtaa, mutta keho puutuu

liiasta painosta, Henkevä, huohottaa tukkoisella
äänellä, tuoksuu, punainen käsilaukku tahdissa
vasten valurautaisia ikkunatankoja, tukka

punaisena ruosteista rautaa vasten, silmät
kiinni, suu hampaiden ympärillä punahuulin,
posket sileän hehkuvat. Kolahdus. huutaa

”painukaa vittuun siitä nussimaan, saatanan
kännikalat, tänne tartte ihmisten talon
seiniin niin kuin elukat, jumal’auta…”

kammion luukku paukahtaa kiinni, vetoketjun
väliin jää paitaa ja jumiin, olkoon, perkele,
käsilaukku auki ja norttia kummallekin omat on

jääneet Vanhan pöytään. Yksinkertainen onni
on jaettu. Vaisut, harhailevat hymyt. Saatanan
kylmä helmikuussa. Ja takki. On joutunut hukkaan.

***

Ei kommentteja: