Matkalla perille
paljaat jalat, pehmeinä,
astuivat pienille teräville kiville
lempeä henkäys
puhalsi kivun pois
pujotti jalkoihin
kiiltävät kengät
koristeltu pienillä sydämillä
punaisilla suloisilla kukilla
nauhat sidottu
lämpimillä suudelmilla
ja pohjat vahvistettu
voimattomalla sydänverellä
kovaa tietä vastaan.
Tie perille
vilisee jalkojen alla, tuulissa
sinikellot soutavat
tuomet tuoksuvat
horsmat huojuvat
korskeat koiranputket
ja hyvin hoidetut takiaiset.
Vehreää. Ruskeaa. Valkoista.
Maisemat liukuvat ohi
pehmeiden metsäpolkujen
kuumien hiekkateiden
kylmien kivikatujen
laveiden asfalttiteiden.
Kivet raapivat sileät pohjat
lika laskeutuu verkoksi
pienille sydämille
punaiset kukat karisevat.
Ja pohjat,
kuluvat puhki.
Suudellut solmut kirpoavat.
Paljaat jalat, kovettuneina,
astuvat pienille teräville kiville.
Matkalla perille. Perille.
(Runotorstain antologiaan 3.8.2006. Aiheena on matka)
5 kommenttia:
Ihana ja herkkä...=)
Alun hellyys, huomaavaisuus, toivo, kenties rakkauskin tulivat matkansa päähän, kovettuneina.
Realismia.
"pohjat vahvistettu voimattomalla sydänverellä". Äitien rakkaus ei estä kenkien kulumista, mutta vaikka verisin jaloin, PERILLÄ ! Hieno runo.
Tehokas runo, taitavasti rakennettu ihmiselämän kuvaus matkana. Herättää tunteita.
Kiitos kommenteista, mukavaa "runoilijan" nähdä, että häntä ymmärretään. Joo, äidin rakkaus on sellaista sydänveristä, voimattoman pelon rakkautta, jonka pitäisi riittää perille saakka, mutta usein ei kuitenkaan riitä edes alkua pitemmälle, mikä ei tietenkään ole äitien syytä.
Vaikkei sillä nyt ole niin väliä, niin sanottakoon kumminkin, että toiseksi viimeisen osion "sileät pohjat" piti olla "sileät kengät", mutta käsinkirjoitetusta siirto epäonnistui hieman;)
Lähetä kommentti