Yöhön on matkaa
päiviä. Rakkaat tunnit
siipisulkani
putoavat merellä
ihanat unelmani
jo aurinko laskee niin
punaisena verenä
satamassani
lepattavat tervatut
verkot, kuin korpit
Runotorstain inspiroima myös, 95. haaste, inspiraationa on kuva auringonlaskun palvojasta.
7 kommenttia:
Laskee vaan ei laskekaan.
Laskee se lopulta, laskee niin kuin innokas runoilija tavuja.
Tankaa löytyy. ONkos tälle nimeä kun tuntui olevan tanka oikein ja käännettynä?
Pidin erityisesti kahdesta ensimmäisestä säkeistöstä (tankaa). Tavoitat kyllä japanilaista runohenkeä suomalaisin maustein.
Tanka on hieno nuoto vaikka käännettynä. En tiedä nimeä, mutta siihen saa tuossa muodossa mukavan peräterän. Ja erlaisia tempoja. Olen samantapaista yritellyt aikaisemminkin:)
Upeasti kulkee ja jättää sopivasti tilaa ajatukselle.
Ajatuksen tila onkin kovin vaikea juttu runoissa. Jos sitä on liikaa, ei runoilijan kuplista saa otetta, jos liian vähän, niin tuntee tulleensa petetyksi. Vähän kuin katselisi surullisena kaljalasinsa välttämätöntä vaahtoa:)
Voikohan ajatuksen tilaa koskaan olla liikaa; hmm. runo, josta ei saa otetta voi olla hyvinkin kiehtova toisin kuin runo, joka on ilmiselvyys(mutta se on varmaankin aika yksilöllinen juttu: toiset pitävät selkeydestä, toiset siitä, että jokin jää vaivaamaan)
Lähetä kommentti