nouse,
Abdulrahman,
Jumalan orja
yön sylistä
valkoinen lanka
kutsuu uskovaa
rukouksiin
Hipaisitko tuoksuvaa
ihoa kaipaavasti
ennen puhdistavaa
pesua?
minareeteista
kutsuvat jo
viettelevät huudot
hiljaisuudessa
puhtaat
lumenvalkoiset
ihokkaat odottavat
uskojaa
äänet kaipaavat
uhreja, unet
neitsyen puhtaat,
paratiisia
Jumalan Orja
Abdulrahman,
Nouse
Jumalasi aamuun
(Runotorstain antologiaan 29.6.2006.)
Muita täällä julkaistuja aamurunojani: Aamu, Hunajakaste, yölinnut, Outoja unia, Hiljaisuus, Peilissä, Talviaamu.
4 kommenttia:
Hienosti tästä välittyi tunnelma. Aamuvalo lankeaa valkoisiin minareetteihin. Hyvin herkkä runo, sileä. Ja korkea kuin minareetti!
Kiitos sahrami, kommentistasi.
Olen kirjoitellut näitä Abdulrahman-runoja siitä saakka, kun asuin Saudi Arabiassa viisi vuotta joskus 80-luvulla. Yhtä Arabian aamua muistan vieläkin kovin elävästi. Istuin Jeddah'n uuden lentokentän lennonjohtotornissa, kun kenttä ei ollut vielä käytössä ja katselin sadan metrin korkeudesta kohti nousevaa aurinkoa, joka oli aamu-udun takana punaisena jättiläisenä - siihen voi katsoa suoraan polttamatta silmiään. Isot mustat auringonpilkut näkyivät selvästi monta kertaa tavallista suuremman pallukan pinnalla. Enpä ole moista ennen enkä jälkeen nähnyt.
Mataloitin minareettia vähän ja kirjoitin uuden version tästä tänä aamuna.
Kiehtova, harrastunnelmainen runo.
Luin jostakin, että arabialainen runous on länsimaiseen korvaan ja silmään outoa siksi, että arabialaiset runoilijat kirjoittavat mahdollisimman kauniita säkeitä, mutta eivät niinkään välitä runokokonaisuuden muodosta. Ehkä sama idea toistuu arabialaisessa musiikissa, jota usein kieltä osaamattomalle tuntuu melodialtaan loputtomalle.
Tuo kommentin muisto vasta loikin runollisen mielikuvan!
Hyvä huomio, Sari, sellaistahan arabialainen runous ja musiikki ovat. Ja koko kulttuurikin, jos ei olisi niin tiiviissä uskonnon pakkopaidassa, se olisi rikasta, nuorekasta ja rönsyilevää, ja rikastuttaisi meidänkin kulttuuriamme. Ehkä niin vielä käykin.
Lähetä kommentti